sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Roosan liinan irrottaminen

Hieman kokeilin roosan liinan irtileikkaamista... Se on superjännittävää ja vaatii supertarkkuutta ja keskittymistä!!! Idea toki sama kuin lankojen leikkaamisessa työn keskeltä, mutta nyt tuntuu että reunan pykäpistot on niin tiheässä, että tarkkana pitää olla.
Tämä kuva on nurjalta puolelta ja siinähän töröttää vielä lanka, jonka pitäisi olla poissa.. Nurkkiin asti ei meinaa uskaltaa leikata kun pelkään, että sakset osuu itse kirjontaan, ja siitä syystä tuollaisia voi jäädä..

Musta liina etenee

ja alkaa näyttääkin jo tosi mustalta... Väri arvelluttaisi jos liina jäisi itselle, mutta veikkaan, että saaja kyllä pitää tästä väristä..
 Ja kuten huomaat, niin ulkokehälle tulee valkoisella pieniä Madeiran tähtösiä, eli ei ihan pelkkää mustaa kuitenkaan. Mietinnässä vielä on, että tekisinkö toiseksi uloimmalle kehälle punaisia Madeiran tähtösiä, katsotaan miten käy..
 Kulmiin tulee parsinpistojen sisälle pienet pykät. Ne ei erotu ihan niin hyvin kuin aluksi kuvittelin.
 Ja näin mustalta työ tosiaan näyttää!